Julkaistu:  

Viimeiset valmisteluhetket alkaa olla käsillä. Kaikki verkkokauppatilaukset ovat saapuneet, matkalaukku on hankittu ja pakkausta aloitettu, hyvästejä jätetty, äidin hössötystä kuunneltu, säätiedotuksia vahdattu, jääkaapin ruokavarannot optimoitu loppuajalle ja niin edelleen ja niin edelleen.

Vähän alkaa itseäkin jänskättää, onhan se myönnettävä. Kaiken mahdollisen olen yrittänyt ottaa huomioon, onhan tässä nyt jo melkein vuosi sentään reissua suunniteltu. Mutta nämä viimeiset viikot pääsivät jotenkin vaan hurahtamaan ja yhtäkkiä vähän semmonen olo että oonko mä muka muistanut kaiken?

Vielä on jonkin verran puuhaa (kämpän siivous, pyykkäys, varmuuskopioiden otto, yhden koulutehtävän viimeistely, 4 työvuoroa, loppuun pakkaaminen jne.) jäljelläkin, mutta aika paljon lasken sen varaan että Islannissa on sitten aikaa selvittää mm. bensa-asemien sijainnit ja pyykkäämismahdollisuudet. Alkureitin olen suunnitellut kohtuutarkasti jotten ole aivan hoomoilasena siellä hukassa vaan pääsen nopsaan uuteen elämänrytmiin kiinni. Toivottavasti netti toimii koska sen varaan lasken aika paljon.

Jännä ajatella myös että mitä sitten kun tulee takaisin? Kuukauden verran saa elää ihan eri elämää. Sitten paluu arkeen koulun muilla jo alettua. Mitä kursseja voin tehdä palattuani? Iskeekö matkan aikana opiskelukipinä vai vietänkö leppoisampaa syksyä? Kävelenkö jalkani pahasti rakoille niin että vannon etten enää koskaan lähde lenkille saati toiselle vastaavalle seikkailulomalle? Miltä maistuu työnteko viiden viikon loman jälkeen? Kuinka kauan menee ennen kuin pääsen taas ulkomaille? Löydänkö työharjoittelupaikan?

Onko sitä sitten ihan eri ihminen tuollaisen kokemuksen jälkeen? Pelottavaa. Kutkuttavaa.

JOKO OLIS LÄHTÖ? Odottaminen on kauheaa. Päässä ruksuttaa liikaa ajatuksia.

Tekijä: 
Kommentit:  1
Kategoriat: 

 

Julkaistu:  

Pitkällisen pohdinnan ja vertailun jälkeen päädyin sellaiseen lopputulokseen että hankin puhelimeeni 5GB prepaid-netin. Hintaa tälle tulee 2.490ISK eli noin 16€. Jos kulutus menee sen yli, voin ostaa uuden paketin tai käyttää samaa SIM-korttia hintaan 90ISK (58snt) / 15MB. Puhelimestani voin jakaa netin sitten myös tietokoneelle tarvittaessa. 

Nykyistä puhelimen kautta tapahtuvaa netinkäyttöäni tarkastellessani sain selville että mobiilidatan käyttöni kuukaudessa on noin 2-3GB, josta noin 1GB kuluu pelkkään Spotifyhin. Ostaessani Islannin matkan ajaksi Spotify Premiumin, jolla voi kuunnella myös offline-tilassa, ei pitäisi olla pelkoa tuon 5GB rajan ylittämisestä. Totta kai tuohon kulutukseeni on vielä lisättävä nykyään tietokoneen kautta tapahtuva selailu, mutta en siltikään usko että ihan koko matka-aika menee netin kanssa räplätessä. 

Vodaphonen sivuilta löysin 3G- ja 4G-kuuluvuuskartan Islannissa. Aukkokohtia löytyy ja ne hieman pelottavat... Saa nähdä onnistuuko jokapäiväinen matkapäiväkirjan pito tämän blogin kautta. Paperinen karttakin saattaa tulla tarpeeseen. GSM-verkko kattaa kuitenkin lähes koko maan, eli oletettavasti suuren hädän äärellä apua on kuitenkin saatavissa kaikkialla.

Yllä 3G:n kuuluvuusalue ja alla 4G:n varsin suppea kuuluvuusalue.

 

Tekijä: 
Kommentit:  Ei mitään
Kategoriat: ,

 

Julkaistu:  

Lasken aika paljon (vähän liikaakin) puhelimeni varaan. Samsung Galaxy Note II on palvellut uskollisesti jo lähes vuoden ajan ja olen täysin varautunut sellaiseen skenaarioon että tulen matkan aikana hukkaamaan / tuhoamaan sen. Uuden luurin osto houkuttaa mutta en suostu siihen ennen kun vanha on loppuunpoltettu. värkki joutuu tehokäyttöön myös matkan aikana! 

Tässä postauksessa esittelen vähän tarvikkeita ja suunnitelmiani puhelimen toimintakunnossa pitämiseksi koko kuukauden ajan. Liikkuvan nettiyhteyden hankin vasta paikan päällä ja rukoilen ettei se tule maksamaan maltaita. Netin kulutus tulee olemaan melkoinen matkan aikana! Olen Suomessa liiankin tottunut siihen että joka ikisen nippelinappelitiedon voi suuren ja vähän pienemmänkin hädän äärellä googlettaa hetkessä. Islannissa on kuulemma tietoyhteydet hyvällä mallilla. Luotetaan siihen! 

Yllä olevassa kuvassa olisi esillä nykyinen suojakuoreni. Kiinnitys on magneettiläpyskä, joka ei pysy kiinni puhelimen pudotessa. Todisteena tästä luurini ylänurkkaa koristaa halkeamaviidakko. Muutoin kuori on ollut aivan loistava vaikka vähän on itsekin päässyt jo halkeilemaan. Kuoressa on kaksi korttitaskua ja yksi isompi tasku jossa pysyy tallessa setelit, lounarit ym. tärkeä paperisälä. Aika usein tuota korttien alapuolista tilaa asuttaa jonkinnäköinen post-it-listaus asioista jotka pitäisi muistaa tehdä / selvittää. Hieno kapine tuo kuori kaiken kaikkiaan ja väriltään sopii sekä laukkuuni että takkiini :) Maksoikin about kaksi euroa eBaysta. Ei huono.

Koska suuntavaistoni on vähintäänkin surkea, tarvitsen puhelinta navigointiin. Ja kun ollaan autolla liikenteessä niin mikäs sen fiksumpaa kuin puhelimen ripustaminen kojelaudalle. Heräteostin tuollaisen limaliuskan netistä ja toimi ainakin Hesan reissulla mainiosti. Muuten mainiosti mutta aurinkoisen kelin takia en nähnyt karttaa ruudulta... Mutta se ei ole limaläpyskän vika! Islannissa oletettavasti keli on harmaa, synkkä ja sateinen eikä vastaavasta ongelmasta ole pelkoa. Sopii puhelimelle kuin puhelimelle ja ei kyllä hetkeäkään hirvittänyt ettei tarttumaote olisi pitänyt.

Ehkä maailman fiksuin keskintö. Bluetoothkuulokkeet ovat pelastaneet monelta raivokohtaukselta. En enää edes muista kuinka tuskaista on juosta johdollisten kuulokkeiden kanssa! Niskalenkin asemointi vielä pompulalla ja pannalla paikoilleen niin ei muuten tipu mihkään. Olen itselleni uskotellut että nuo irronneet pehmusteet ovat ominaisuus eivätkä vika. Kun ne irtoavat, niitä voi pestä eikä tarvitse haistella yli puolivuotta vanhaa hikeään joka kerta kun tekee mieli vähän musaa. Vähän haasteellisia pitää tallessa mutta pysyvät kyllä paikoillaan ihan hyvin kuulokkeiden ollessa päässä.

Olen kasannut matkaa varten Spotify-soittolistaa (johon pitäisi kyllä vieläkin kerätä lisää kappaleita). Spotify on ollut saatavilla islannissa huhtikuusta 2013 lähtien ja taidan tilata premiumin matkan ajaksi. Ilmaiskäyttäjille on rajoituksia mobiilikuuntelussa ja ulkomailla kuuntelussa. Ilmaiseksi voisi kuunnella soittolistoja tai artisteja satunnaistoistolla 14 päivän ajan. Se on kuitenkin vain puolet matka-ajasta. Samalla pääsisi eroon mainoksista ja voisi kuunnella mitä vain kappaleita puhelimellakin. 

Ja koska kyseessä on älypuhelin ja älypuhelimen suurkuluttaja, pitää matkalle ottaa pari vara-akkua. Täyteen ladattu akku kestää suurella kulutuksella vähän yli vuorokauden. Oikealla alkuperäinen Samsungin akku ja vasemmalla halpiskorvike, joita ostin kaksi kappaletta. Toinen näistä on ollut puhelimeni käytössä jo useamman kuukauden ja en ole huomannut eroa Samsungin akkuun. 

Akkuihin olisi myös suotavaa saada matkan aikana virtaa, sillä tuo about 3 vuorokauden yhteismäärä ei oikein riitä kuukauden reissulle. Oikealla kuvassa autolaturi itse puhelimelle ja vasemmalla kuulokkeille. Kannettavalle tietokoneelle pitäisi vielä vastaava jostain löytää.

 

Tekijä: 
Kommentit:  1
Kategoriat: 

 

Julkaistu:  

"Pohjoismaiden kansalaiset voivat liikkua Pohjoismaissa ilman matkustusasiakirjaa, mutta henkilöllisyys on tarvittaessa voitava todistaa. Tähän tarkoitukseen sopii esimerkiksi ajokortti." - Rajavartiolaitos

"Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja ovat jo vuonna 1954 sopineet, että Pohjoismaiden kansalaiset voivat liikkua Pohjoismaissa ilman passia ja oleskelulupaa. Vuonna 1955 Islanti liittyi passiunioniin.

Jotta pohjoismainen passiunioni voitiin Schengenin puitteissa säilyttää sellaisenaan, Pohjoismaat aloittivat Schengenin sopimusten soveltamisen yhtä aikaa. Pohjoismaiden kansalaiset voivat edelleen liikkua Pohjoismaissa ilman matkustusasiakirjaa, mutta henkilöllisyys on syytä tarvittaessa todistaa asianmukaisella henkilöllisyystodistuksella: tähän tarkoitukseen sopii esimerkiksi ajokortti." - Ulkoasiainministeriö

Islantiin en siis tarvitsisi passia lainkaan. Ajokortti riittää. Itseltäni passi löytyy onneksi sillä se tuntuu olevan kätevin tapa todistaa henkilöllisyytensä autovuokraamossa. Mikäli en olisi vuokrannut autoa, olisin hyvinkin saattanut jättää passin matkasta. Tuskin tulee sentään niin fiiliksen mukaan suunnitelmia vaihdeltua että joutuisin passiunionin ulkopuolelle matkan aikana. Tai vähintäänkin passin kotiinjättäminen olisi mainio tapa estää itseään riehaantumasta liikaa.

Ajokortti saapui kuin saapuikin reippaasti ajoissa, jo kesäkuun puolella _pienestä_ panikoinnista huolimatta. Olin jonkun aikaa aivan satavarma siitä, että autovuokraamo olisi edellyttänyt ajokortin olevan voimassa pidempään kuin matkan ajan. Edellinen olisi umpeutunut joskus vuoden lopulla. Jälkeenpäin tutkiskeltuna pelkoni matkan sotkeutumisesta tämän vuoksi oli turha:

"1.2 Drivers License

Lessee and each additional driver must present a full and valid driving license which has been held for a minimum of one year and with no major endorsements. Also, a valid national identity card or passport needs to be presented at the time of pickup.

An International Driver’s License (IDL) is required if the lessee’s national driving license is not in Roman alphabet (For example if the license is in Arabic, Greek, Russian or Chinese). International driver license must be accompanied by the original domestic license of the driver." - FairCar Iceland Rental Agreement

Loppuun vielä tietoisku: Euroopan maista Islannissa, Irlannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa (Englanti, Skotlanti, Wales, Porjois-Irlanti) ja Unkarissa ajokortin saa 17-vuotiaana.

Tekijä: 
Kommentit:  Ei mitään
Kategoriat: ,

 

Julkaistu:  

Jökulsárlón on jäätikkölaguuni saaren kaakkoisosassa. Jökulsárlón on yksi eniten odottamistani nähtävyyksiä Islannissa. Se on käytännössä järvi, jossa lilluu valtavia, erittäin kuvauksellisia jääkimpaleita. Niiden sekaan järjestetään veneilyretkiä. Suunnittelemani kierros kestää noin tunnin ja maksaa 6500 ISK eli vähän yli 40 euroa.

En tiedä mikä noissa jääkimpaleissa on niin hurjan kiinnostavaa. Jostain syystä ne vain vetävät puoleensa. Silmiäni ehkä eniten miellyttävien Islannissa otettujen valokuvien kohteena ovat olleet juurikin isot jääkimpaleet. Epäilen viehätyksen tulevan siitä etten ole nähnyt vastaavaa koskaan omin silmin. Lisäksi kaikki läpikuultava sopii valokuvattavaksi. AINA. Parhaimmillaan ne ovat varmasti aamu- tai ilta-auringon valaisemina, mutta pilviselläkin kelillä oletuissa kuvissa on jotain erityistä ihanuutta...

En ole lukenut montaakaan huonoa arvostelua kyseisestä retkestä! On sen vaan oltava niin hyvä kun kuvittelen :) 

Vähän mietityttää että missä vaiheessa retken uskaltaa varata kun en voi olla varma saapumispäivästä saati kellonajasta. Mutta jos käykin niin että kaikki paikat varattuja niin sitten pääsee pitkä itku! Matkan alkupuoliskolla turistikausi on nimittäin vielä käynnissä ja missaamisen vaara siis olemassa. Hitsi vie. Pitäisikö sitä vain pistää varaus menemään ja mukauttaa muut menot sitten sen suhteen? Kun tämä nyt kuitenkin on yksi kärkikympin nähtävyyksistä! 

Ainakin tällä hetkellä paikkoja on vielä ihan hyvin. Pitänee seurailla tilannetta vielä jonkun aikaa.

Matkaa laguunille on Reykjavíkistä 380 kilometriä saaren etelärantaa pitkin. Alustavien suunnitelmien mukaan saapuisin Jökulsárlónia ihastelemaan torstaina 28.8. eli kymmenentenä matkapäivänä. 

- Englanninkielinen infoisku Wikipediassa.

- Esimerkkejä kuvamateriaalista jota sieltä on mahdollista saada.

Tekijä: 
Kommentit:  Ei mitään
Kategoriat: ,

 

← Vanhemmat Uudemmat →