Reittisuunnitelma on aika pitkälti valmis. Joka yölle on päätetty ja varattu yöpymispaikka leirintäalueita lukuunottamatta. Ajoa on aika reippaasti meille tottumattommille matkaajille, mutta ei ylitsepääsemättömiä määriä. Itse ainakin ajattelin muokata kuvia ja kirjoitella blogia ajon aikana kun en ole itse ratissa.
Suunnitelmathan ovat aina vain suunnitelmia, voi olla että muutoksia tulee matkan varrella. Kunhan nyt noihin varattuihin majoituksiin pääsee oikeana päivänä :) Matkan aikana on tavoitteena löytää paljon komeita kuvauspaikkoja, yöpyä onnistuneesti teltassa, pysyä aikataulussa, kirjoittaa blogiin kuulumisia kuvineen päivittäin, pitää hauskaa ja rentoutua luonnossa. Toivomme hyviä säitä, hyviä teitä ja paljon positiivisia yllätyksiä matkan varrelle :) Huomenna lähtö!

Reitti näkyy yllä taulukkona ja alla karttakuvana. Menemme siis Oulun kautta ylös ja Kuusamon kautta takaisin. Kuten näkyy, on Norjan puolella vähemmän kilometrejä ja siten toivon mukaan enemmän oleskelu- ja ihmettelyaikaa. Nuorgamista eteenpäin teemme varmasti pieniä päiväretkiä yöpymispaikoista muualle, listattuna siis minimikilometrit yöpymispaikkojen välillä. Ja eiköhän siellä pohjoisessa kävelyäkin tule ihan mukavasti :) Askelmittarit tulille ja vaelluspopot jalkaan!




Kommentit
Artikkeliin ei ole vielä lisätty yhtään kommenttia.
Lähetä kommentti
your_ip_is_blacklisted_by sbl.spamhaus.org