Askeleet: 13 989 kpl
Ajettu matka: 52 km (+ lauttamatka 14 km)
Mieliala: Hurraa! Kaikki mukavuudet! Jään tänne asumaan!

Kun lautta rantautui, lähdin suunnistamaan kohti autokantta ja autoani. Olin tullut ylös maisemakannelle sellaisessa tohinassa että olin satavarma etten löytäisi kotteroani ainakaan ensimmäisten 5 oven takaa. Vaan kuinkas kävikään, kerralla oikein! Melkein voisin alkaa lesota huikeella suuntavaistokehityksellä mutta täytyy tunnustaa että tuohon auton löytämiseen se paikanlöytäminen loppuikin. 

Vestmannasaaret on pikkuruinen Islannin eteläpuolella oleva saarirykelmä. Se koostuu viidestätoista saaresta joista suurin on Heimaey (13km²). Se on myös ainoa asuttu. Eldfell taas on hieman yli 207m korkea Tulivuori kuten nimestäkin näkee. Vuoden 1973 purkaus johti melkein koko saaren pysyvään evakuointiin. Purkaus saatiin kuitenkin pysäytettyä kylmän meriveden avulla mutta se kesti yli viisi kuukautta, joiden aikana asukkaat (~5300) olivat evakossa. Purkauma kasvatti saaren pinta-alaa noin 20%.

Tälle vuorelle päätin sitten kiivetä. Matkana ei pitkä, korkeutta ei paljoa. Helppo nakki? No eksyin sitten vähän matkalla. Menin ensin autolla puoliväliin ja lähdin sieltä kävellen alaspäin kun en löytänyt minkäänlaista karttaa tai selkeää reittiä. Ihmisiä tuli vastaan matkalla alas ja yksi rouva neuvoi että turistitoimistosta saa kartan. No menin sitten ihan reitin alkuun asti ja kävin keskustassa pyörähtämässä tuloksetta. Ei muuta kun takaisin rinteeseen. Vaan mihinkäs päädyinkään, kaatopaikalle.

Ja sitten menin jotain ihan ihmeellistä kiertoreittiä missä oli vaan islanninkielisiä kieltokylttien näköisiä tauluja. Lopulta sain rämmittyä pusikon ja kivikon läpi jonkinmoiselle autotielle jossa alkoi taas tulla muita vaeltajia vastaan. Ja huipulle päästiin!

Huipulla kohtasin 65 vuotiaan islantilaismiehen joka oli päivälenkillä koiransa kanssa. Pikkuhauva! Ei ihan joka koira käy pissalla tulivuoren huipulla! Että semmonen rankka vaellus vuorelle. :D Rupateltiin mukavia matkalla alas. Tarvitsin oppaan varuiksi vaikka huipulta näki kyllä sinne mihin jätin autoni. Auto löytyi about viidesosassa siitä ajasta mitä minulta kesti löytää huipulle. Vaikka olihan sekin menomatkalla näkyvissä koko matkan ajan eikä silti onnistunut kovin hyvin.

Sitten suunnistamaan ennaltapäättämälleni leirintäalueelle. Ajelin keskustassa vähän hoomoilasena etsien tiettyjä teitä ja jotenkin päädyin oikealle puolelle saarta kaikista umpikujista ja yksisuuntaisista huolimatta. Sitten näkyikin kyltti että "leirintäalue 750m". Sinne siis. Löysin leirintäalueen ja pistin autoni parkkiin vuorten juurelle keskelle kivien koristamaa ruohikkoa.

Success? No ei. Ensinnäkään en pitkän ympäriämpärikävelyn jälkeen löytänyt minkäänlaista paikkaa jossa voisin yöpymisestäni maksaa. No ei siinä mitään, avasin silmäni ja katsoin leirintäalueen nimen. Olin väärässä paikassa! Voiko näin lähekkäin muka olla useampia? Ilmeisesti.

13 neliökilometrin kokoinen läntti ja minä en löydä mihinkään perille. Mitä tämä nyt on. Anniina asialla selkeästi!

Noh, selvitin netistä että mikä tämä mesta oli olevinaan ja ihan hyvältä vaikutti. Ja yhdeltä retkeilijältä kyselin että mitekähän tämä maksu hoituu ja kertoi ystävällisesti ettei minkäänlaista toimistoa ole että joku kiertää jossain välissä kaikki vieraat läpi ja kerää maksut. Selvä! Eikun kokkailemaan!

Hakiessani makarooneille keitinvettä löysin suihkun, vessat, pesukoneet, keittiön ja sähköpistokkeelliset ruokailupöydät. JIPII! Pääsee lataamaan kaikki pelit ja vehkeet turvallisesti ja järjestelmään alkumatkan kuvat. Ja kirjoittamaan nämä postaukset koneella kosketusnäyttöpuhelimen sijaan. Elämä hymyilee!

Kokkailin keittiöstä huolimatta kaasukeittimellä ja hyvää sapuskaa tuli. Aikaahan tuohon vaan menee ihan pirusti ja tehdessä tulee kylmä. Valmis ruoka palkitsee ja lämmittää koko auton! Ikäväkseni olen ilmeisesti hukannut luhani johonkin. Ja en omista lautasta :D Tähän asti onnistunut hienosti Skyrpurkeista ja salaattipurkeista syöminen sekä pusseissa ruuan varastointi. Voisi jostain kyllä lautasen, mukin ja uuden luhan hankkia. Nuo Skyrlusikat ovat nivelineen vähän onnettomia pastansyönnissä.

Olin juuri saanut ruokailuni päätökseen kun mukava nainen tuli kyselemään maksua yöltä. Heimaeyssa ei ole ainuttakaan leirintäaluetta jonne Camping Card käy, joten jouduin maksamaan yöstä 1300ISK sekä pesukoneen ja kuivausrummun käytöstä 1000ISK. Yhteensä siis jonkun 15€. 

Siitä läksinkin sitten suihkuun, tiskaamaan ja dataamaan itseni kipeäksi. Tein semmoisia suunnitelmia että käyn nyt mahdollisimman paljon matkalla ottamiani kuvia läpi ja tarpeen vaatiessa olen huomenna täällä suht myöhään. Huomiselle olin suunnitellut jäätikkökävelyä mutta se alkaisi vähän turhan aikaisin muutenkin. Voin mennä sinne seuraavana päivänä. Ja olen varannut kolme päivää aikaa Víkissä. Voin ehkä nipistää siitä ajasta osan täällä oleskeluun. Tiedä vaikka hairahtuisin vaeltamaan toisellekin vuorelle!

Täällä on kaunista, täällä on mukavaa. Ei ole kiire pois.

Sähkön kanssa tuli sitten jotain ongelmia. Illalla kymmenen aikoihin sähköt katkesivat käyttämistäni seinäpistokkeista joten kuvien muokkaukset jäivät puolitiehen. Sinnittelin latautuneella läppärilläni vielä tunnin ajan ja sain nippanappa ensimmäisen osion valmiiksi. 

Unille pääsin puolen yön aikoihin. Mukanani oli neljä säkkiä tavaraa (pyykit, ruuat, elektroniikkahärvelit) ja läppäri yhdellä kantokerralla. Löysin kuin löysinkin kivien ja kukkuloiden seasta autoni ja asetuin nukkumaan. Ja löysin luhani! Se oli sujahtanut makuupussiin. Nyt voi taas syödä tukevin ottein.