Jökulsárlón, Lambhús - 9. päivä

Julkaistu:  

Askeleet: 11 478 kpl
Ajettu matka: 171 km 
Mieliala: Aikaisin unille zzZZzzzZZzz !

Päivän gallup: voiko spaghetin polttaa pohjaan? Vastaus: kyllä voi ja sen voi myös kipata ruohikolle. Maukasta se oli kaikesta huolimatta tortillan välissä, onneksi oli niin iso satsi ettei tarvinnut jäädä itkemään maahan kaatuneen osan perään. Yhdeksännen matkapäivän kunniaksi tajusin sitten illalla tiskatessani että NIIN siinä kattilan kahvassa on olemassa lukko minkä kiinnittämällä se taittokahva ehkä pysyykin tukevasti kiinni eikä ruokaa lennä mihin sattuu jos on tukevampi annos keittymässä. Taas sitä oppi jotain.

Yö oli oikein lämmin ja meni nopeasti. Heräsin pirteänä, niin pirteänä että läksin aamulenkille ennen salia. Suunnitelmissa ei ollutkaan mikään kunnon rääkkitreeni niin eihän pieni aerobinen ennen sitä voi pilata? No ei!

Kuntosali avautui kymmeneltä niin kävin repäisemässä puolituntisen mäkitreenin ja vähän tasamaahölkkää ennen sitä. Mäkiosuus sijoittui Systravatnin luokse nousuun (vuoren päällä oleva järvi josta laskeutuu vesiputous nimeltä Systrafoss). Sykkeet nousi komeasti ja ylhäällä alkoi _hieman harmittaa ettei ollut kameraa mukana. Oli sen verran komea sumu!

Sitten nopean kauppareissun (2xSkyr aamupalaksi että jaksaa ees jotain nostella) kautta salille rehkimään. Tein hieman varioidun version normikäsitreenistäni ja lisäsin parit vatsaliikkeet, maastavetoja ja kyykkyjä. Hyvä treeni aerobisen jälkeiseksi aamutreeniksi, huonomminkin olisi voinut mennä.

Sitten hölkkäsin vielä takaisin leirintäalueelle suihkuun ja kokkailemaan bolognesea. Ekaa kertaa matkan aikana jouduin myös ötököiden kiusaamaksi. Mistä ne nyt yhtäkkiä hyökkäs! Koko päivän muutenkin nyt jahdannut. Ei tälläisellä alueella ole kiva leireillä!

Lähdin päivän pitkään ajokoitokseen vasta iltapäivällä. Päätin myös että pysähtelisin mahdollisimman vähän jotta olisin ihmisten aikaan perillä myöhäisestä  startista huolimatta. Eli kokolailla putkeen tuli huristeltua, jonkun verran oli pakko pysähdellä näkymiä ihastelemaan ja varmistelemaan että ei ole sokeasti ajanut määränpäästä ohi. Mikä olisi ollut vain kirsikka kakun päälle tämänpäiväisten muiden urpoilujen jälkeen.

Lampaista olisi saanut niin miljoonasti ihania kuvia mutta reaktiot olivat ihan jäljessä. Tilanteet oli ja meni ja minä myöhässä. Ei mahda mitään, näitä sattuu.

Bensaa tarvitsee pian taas lisää ja näinkin yhden aseman matkalla. Menen huomenna siis takaisinpäin jonkun matkaa jäätikkölaguuniretkeä varten niin tankkaan sitten huomenna.

Tänään siis sain jo esimakua niistä kelluvista jääkimpaleista. Komeita olivat ja hyvä keli kuvata! Tuli myös toditettua että urpouteni säteilee ainakin sadan metrin päähän. Olin onnistunut pudottamaan autonavaimet yhden kukkulan huipulle ja sitten iloisesti kamera laulaen jatkanut matkaa järven rantaa pitkin. Takaisin tullessa sitten joku kiltti mies tuli ja ojensi Hyundain avaimet kouraan. Ties miten oli päätynyt siihen tulokseen että minulta olivat pudonneet. Takaisin sain kuitenkin (en edes tajunnut vielä silloin että puuttuivat taskustani) ja pääsin jatkamaan matkaa kuoppaiselle pellolle joka oli päivän päätepysäkki.

Täälläkin on sellainen systeemi että joku vaan tulee jossain vaiheessa vaatimaan rahaa. Siispä parkkeerasin itseni aitiopaikalle jäätikköä ja vuoria ihastelemaan ja kokkailemaan kaikki jämäruokani tortillatäytteiksi. Piakkoin pitää löytää kauppa.

Päätin yöpyä täällä vielä toisenkin yön koska ajomatkoista tulisi muuten ihan karmeita tuon edestakaisin ravaamisen takia. Leirintäalueen vessarakennuksessa oli infoa alueen muista jutuista ja bongasin sieltä naapurifarmin ravintolan ja "petting zoon". Siinä voisi olla hyvä ohjelmaidea huomiselle alkupäivälle ennen jäätikkölaguunireissua jossa on oltava vasta viiden aikaan.

Alkuilta meni leppoisasti Youtuben ja leffatrailerien sekä auringonlaskun katselussa. Rentoa lojumista ja ruuan sulattelua. 

Jos käsintiskaus on jo muutenkin ihan hirveä koettelemus niin kannattaa joo jättää ruoka pannuun pinttymään moneksi tunniksi et joutuu iltamyöhään kylmässä tiskaa ja sitten tajuta että eihän tohon tiskialtaaseen saa edes lämmintä vettä.

Loppua sekoilulle ei näy sillä onnistuin myös valehtelemaan täällä piipahtaneelle seurueelle ettei täällä ole suihkua vaikka ainakin 5 krt tänään läpilukemassani infovihkosessa sellaisen olemassaolo selkeästi ilmaistaan.

Ja kello 22:36 olen jo ihan valmis menemään nukkumaan ja rahastajaa ei ole kuulunut... noh. Toivottavasti eivät säikyttele kesken unien.

Tekijä: 
Kommentit:  2
Kategoriat: ,

 

Kommentit

  1. Marko

    Pitäskö laittaa avaimet narulla kaulaan roikkumaan ;) voi muuten tulla pitkä reissu. Muistathan huomenna sen hotelli homman. Onko sulla pitkä matka sinne?

  2. Leila

    Jotenkin sopii sinulle hyvin tuo Islanti matkakohteeksi. Äidin näkökulmasta parasta siellä ovat kiltit kanssaihmiset, jotka sinua alvariinsa auttavat. Koeta malttaa kuvaamisinnolta huolehtia muustakin kuin kamerasta. :D

    Kelluvien jääkimpaleiden seassa jäätikkölaguunille. Kateeksi käy..huokaus!. …ja muista pitää taskuissa vetoketjut tiukasti kiinni. Toista kertaa ei varmaan avaimet löydy, jos hukkuvat. Laguunikierroksella jos putoavat, niin tulee kylmät oltavat. Hauskaa matkapäivää!

 

Lähetä kommentti

your_ip_is_blacklisted_by sbl.spamhaus.org

 

← Vanhemmat Uudemmat →