Koska olen varannut matkalle ruhtinaallisesti aikaa, menee reittisuunnitteluun tovi jos toinenkin. Useimmat Islantiin lähtevät tuntuvat kiertävän saaren viikossa tai kahdessa. Suunnittelemani reitti on noin 2000-3000km pitkä, eli päivittäin ajoa tulee alle 100km. Yritän kulkea matkan suht tasaista tahtia ja yöpyä samassa paikassa 1-3 yötä. Matkan varrella on muutamia pisteitä, joissa on oltava tiettyyn aikaan tiettynä päivänä, mutta välipäivien aktiviteetit yritän pitää joustavina. En missään nimessä halua, että matkan aikana olisi koko ajan hirveä hoppu johonkin.
Matkani kulkee pääasiassa Ring Roadia (Route 1) pitkin. Se on pääosin päällystetty saaren ympäri kulkeva tie. Islannissa on paljon vaarallisia teitä, joille ei vuokraamallani autolla saa ajaa. Suurin osa näistä sijaitsee sisämaassa, jonka kierrän siis kaukaa.

Google Mapsin mukaan suunnittelemaani reittiin menisi aikaa yhtäjaksoisella ajolla alle kaksi vuorokautta. Kuvassa näkyvä 32 tuntia ei ota kuitenkaan huomioon pisintä lauttamatkaa. Lisäksi reitti on melko ympäripyöreä. Tarkemmat suunnitelmat teen/olen tehnyt paperiseen versioon, johon aion myös piirtää toteutuneen reitin matkan aikana.

Paperisessa yhteenteippaillussa aaneloshässäkässä on reitin lisäksi merkittynä leirintäalueiden sijainnit. Lisäksi aion etsiä etukäteen tietoa kaupoista ja huoltoasemista, sillä harvaanasutussa maassa voi bensan löytämisestäkin muodostua ongelma. Kartasta puuttuu sisämaa kokonaan, jottei tulisi mieleenkään lähteä sinne haahuilemaan.
Matkani alkaa lentokentältä, joka on ylimmässä kuvassa merkitty oranssilla vinoneliöllä. Ensimmäisen päivän vietän KEX-hostellissa pääkaupungissa Reykjavikissa. Keräilen siellä voimia ja shoppailen viimeisimpiä matkatarvikkeita ja ruokaa. Ensimmäisen yön jälkeen lähden kohti Thingvellirin kansallispuistoa ja Geysiriä. Tavoitteena napsia nuo pakolliset nähtävyydet ensin alta pois ja lähteä sitten kohti etelän ihmeitä ja niitä paikkoja, joita eniten odotan: mustaa hiekkaa ja kelluvia jääkimpaleita!
Reitti kiertää saaren siis vastapäivään. Pohjois-Islannista odotan eniten valasretkeä ja Myvatn-järveä. Olisin halunnut käydä Grimseyn saarella (= napapiirin pohjoispuolella), mutta aikataulut ja hinnat eivät vain osu yksiin. :( Ennen paluuta etelään kierrän vielä Länsivuonot, jossa aion jahdata kameralla lintuja (koska varmaan ennen sitä en ole vielä ehtinytkään?) ja juosta punaisella hiekkarannalla. Länsivuonoilta tulen autolautalla Flatey-saaren kautta Stykkisholmuriin, josta jatkan erinäisten etappien kautta Reykjanesin niemimaalle. Siellä käyn ainakin Blue Lagoonissa polskimassa ja Gunnuhverin geotermisellä alueella pällistelemässä höyryjä ja mutaa.
Palautan auton lentokentälle 18.9.2014 klo 10:30 ja lennän takaisin Suomeen monta kokemusta rikkaampana ja sitäkin useampaa euroa köyhempänä.



Kommentit
Artikkeliin ei ole vielä lisätty yhtään kommenttia.
Lähetä kommentti
your_ip_is_blacklisted_by sbl.spamhaus.org