Askeleet: 19 034 kpl
Ajettu matka: 66 km
Mieliala: þetta reddast

Aamulla kahdeksan aikaan heräilin ja bongasin vanhan naisen tupakalla. Tämän englanti oli hieman heikkoa mutta sen verran ymmärsi että hätä on kyseessä ja haki miehensä asuntoautosta. Heiltä löytyi piuhat mutta isoa asuntoautoa ei kuulemma uskaltanut ajaa mutaiselle nurmikolle jonka toisella puolen autoni nökötti. Sovittiin että hankitaan lisää avustajia kunhan muut heräävät.

Kävin ensin aamupalatortilloilla kotterossani ja sitten pariskunta kutsui kahville autoonsa! Nom! Juteltiin siinä hyvä puolituntinen kaiken maailman suomalaisesta tangosta, selkäkivuista ja tallinnanristeilyistä lähtien. Oli muuten ilo huomata että vaikka nainen puhui 80% pelkkää islantia niin ymmärsin aika paljon. Jostain sitä kieltä on tarttunut sitten kuitenkin. Sanaakaan en itse puhu mutta oikeita ruokia osaa tilata islanninkielisen listan perusteella ja kaupassa vastata "kyllä" eikä vaan tuijottaa hölmistyneenä kun kysytään että haluatko pussin.

Yhdeksän jälkeen saatiin yksi nuorempi pariskunta lainaamaan autoaan hetkeksi. Ja ei kun menoksi, nokka kohti Reyjavíkia! Matkalla oli taas oikein jännä tunneli, meni meren ali!

Perillä iskin sitten itseni parkkiin, varasin hostellin kahdeksi yöksi ja lähdin metsästämään lounasta. Keitot olivat kaikkialla jotain sientä, sipulia ja lammasta niin päätin venyttää ruokailua ja kahvitella sittenkin ensin matkan viimeisen porkkanakakun kera! Nyt loppuu se mussutus!

Löysin siinä ostoskatua tallustaessa infopisteestä stand up shown mainoksen. Suuret voimat olivat kerrankin puolellani ja tänään näkyi olevan näytös. Ei muuta kuin hintaa (27e) ja sijaintia (lähellä!) selvittämään ja lippua hankkimaan! Show on 100% englanniksi ja kantaa nimeä "How To Become Icelandic in 60 Minutes". Jospa tässä vaiheessa matkaa osaisi jo ymmärtää kulttuurieroläppiä.

Kävin varmaan kymmenettä kertaa pankin ovella toteamassa että kiinni on. Ihan sama, toivotaan että kortti käy loppumatkan ajan. Viimeksi automaatilta nostaessa meni yli kymmenen euroa palvelumaksua niin ei houkuta kun ei sitä käteistä niin paljon tulisi nostettua että olisi kannattavaa.

Lounasta sain vihdoin kahden aikaan kun yli puolen tunnin päätön kanailu kahvilasta ja ravintolasta toiseen tuotti vihdoin tulosta ja löysin porkkana-kookoskeittoa ja kahvia kirjakaupan yläkerrasta. Ehdin välissä käydä ostamassa parkkiaikaa maanantaille asti sekä siivoilemassa autoa ja pakkaamassa kamoja. Näin matkalla Islannin korkeimman rakennuksen, 74,5m korkea kirkon sekä kaupungin palvelutarjontaa. Täällä kyllä keksii mainiosti tekemistä huomisellekin. Jes! Hetki kaupunkielämää!

Hostellille raahauduin heti kuuden (!! siis aamuisten yhteensä viiden lisäksi) kahvikupin siemailun jälkeen. Laittauduin iltaa varten ja kävin läpi eiliset kuvat. Illallistakin väsäsin: taivaallisen hyviä tonnikala-omena-sipuli-tortilloja!

Liika on liikaa kahvissakin, etenkin tottumattomalle. Tänään tuli huomattua se. Kahvi tyhmentää, minua ainakin. Päätä särki ja ajatus jumitti monta tuntia. Onneksi kahvikrapula meni ohi ennen stand upin alkua.

Show oli oikein hauska! Oppi siinä kaikenlaista uuttakin ja tunnelma oli rento. Ai että ihailen semmosia ihmisiä jotka osaa heittäytyä tollein työkseen. Mukaan mahtui suomihuumoriakin ihme kyllä. Meitä oli kokonaista kolme kappaletta paikallakin! Ruotsalaisia ei yhtään, VOITTO! 

Naurunremakka loppui kahdeksan aikaan viimeiseen vinkkiin (niitä oli yhteensä about 15 kappaletta, en keskittynyt numeroihin) kuinka toimia kuin islantilaiset: optimismi. Þetta reddast eli kaikki järjestyy kyllä. Kävelin illalla tuolla kaupungilla (rakastan kaupunkeja alkuillan valossa!) ja tuli todellakin sellanen seesteinen olo. Vihdoin alkaa pääkoppa taas nauttia tästä matkailusta. Loppurutistus vielä ja sitten saa taas katsella Lahden harmaita katuja kyllästymiseen asti.

Kuvia ei tältä päivältä ole syystä että halusin keskittyä ihan vain olemiseen :)

Askeleet: 15 545 kpl
Ajettu matka: 75 km
Mieliala: Ei paljon entistä parempi, vähän muttei paljoa

Nukkuminen on ihan käsittämättömän epämukavaa. Eilen polveen laittamani rakkolaastari sai haavakohdan oikein kihelmöimään pienestäkin taivutuksesta tai hankauksesta. Puhumattakaan asennonvaihteluihin liittyneistä kolautuksista. Muutenkin joka paikka jumissa... Sängynmetsästys alkakoon! 

Herääminenkin tapahtui jo neljän aikaan. Nukuin siitä eteenpäin pikkupikkupätkiä kahdeksaan jolloin päätin että nyt riittää. Navigaattoriin laitoin määränpääksi Akranesin ja hieman sen ensisijaisista ohjeista poiketen lähdin kiertämään pidempää lenkkiä päällystettyä tietä pitkin. Navigaattori pirulainen yritti saada minua taas möykkytielle. 

Kävin Ólafsvíkissä tankkaamassa ja kaupassa hakemassa aamupalaa. Kahvit sain parinkymmenen kilometrin päässä Grundarfjörðurissa olevassa kahvila-infopiste-näyttelytalossa. Kerrassaan omituisia yhdistelmiä. Keskellä kahvilaa oli kirjastihyllyt täynnä kirjoja ja sivummalla eri puolilla olevissa huoneissa oli näyttelyitä. Yhdessä oli valokuvausjuttuja, toisessa oli kolme huonessa joista kahdessa oli lastentavaraa ja yhdessä mm. laiva ja tykki. Ihan en päässyt jyvälle tarkoitusperistä mutta tulipahan katseltua.

Päivän aikana tapahtui kaikenmoista, vihdoin taas aktiviteetteja! Ajelin Akranesiin jossa tuli otettua erityisesti lintukuvia melkoisesti. Lisäksi koska pieni autokoppi ahdistaa (wow miltä luksukselta oma 18 neliön kämppä tuntuukaan tämän jälkeen!!), kävin salilla purkamassa aggressioita ja hyvin löytyi tehoa! Sain myös ajateltua elämää enemmän kuin tarpeeksi ja pyykättyä. Alkoi melkein matkalla olo taas maittaa kunnes...

Auton akku on TAAS tyhjä. Voi kirosanamyrsky. Aamulla jo oli ongelmia käynnistyksessä ja nyt se sitten simahti kokonaan. Onneksi olen monen tuhannen asukkaan kaupungissa niin luulisi joltain piuhat löytyvän aamulla. Latauksessa oli tasan kuulokkeet jotka ei salin jälkeen suostuneet sammumaan millään vaikka vartin yritin. Erilaiset valoyhdistelmät vilkkui mutta eivät sammahtaneet. Ajattelin että lataan hetken ja lataukseen ne sitten jäi. Tai sitten jostain muusta oli kyse ja tuo oli vain viimeinen tippa. Ei voi tietää. Sen tiedän että turhauttaa niin vietävästi.

Ystävä antoi matkaa varten tulitikkuboxin "pimeitä hetkiä varten". Tämäniltainen automoka oli nyt vihdoin viimeinen niitti monipäiväisessä ärsytyskierteessä ja boxi pääsi käyttöön. Boxin mukana kaksi tulitikkua siltä varalta että se yksi katkeaisi. No ensimmäinen katkesi ja molemmat sammui tuossa saatanallisessa tuulessa. Toimettomaksi en jäänyt vaan menin sisätiloihin ja otin järeet aseet (=kaasukeittimen) käyttöön ja sain kuin sainkin tuskani poltettua.

Kuukausi on pitkä aika. Etenkin yksin pimeässä, ahtaassa, kylmässä ja tuulisessa ympäristössä. Luojan kiitos alkaa loppusuora häämöttää ja täältä pääsee kotiin. (Oletettavasti, mikäänhän ei koskaan ole etukäteen varmaa, tulivuori ja kaikki...) Melkoista vuoristorataa ollut sekä henkisesti että fyysisesti. Ihme kyllä kaikesta on vielä toistaiseksi selvitty. Tarpeekseen saanut ainakin monesta monesta asiasta. Oppinut arvostamaan montaa montaa asiaa. 

Mikäli huomispäivän aikana pääsen täältä pois niin menen Reykjavikiin josta etsin sängyn ainakin yhdeksi yöksi. Matka ei ole pitkä eikä (toivon mukaan) kivinen kunhan auto lähtisi liikkeelle. Huomisen murheita. Kuten kuvien läpikäyminen. Just nyt ei irtoa paukkuja sellaiseen. (Julkaisen tämän nyt kuitenkin jo, kuvat tulevat perästä kuten ajetut kilometritkin sillä virraton auto ei kerro matkamittarilukemia.)

Askeleet: 16 324 kpl
Ajettu matka: 23 km
Mieliala: Jumittunut

Kaiken maailman asioita sitä on ottanut elämässä itsestäänselvyytenä. Kuinka rammaksi ja saamattomaksi sitä voi itsensä tuntea kun yhtäkkiä ovien aukominen tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta? Tänään on ollut petollisen nätti auringonpaiste joka sai lähtemään heräämisen jälkeen tekemään eilisen lenkin uusiksi hieman nopeammalla temmolla.

Takaisintultua tuuli yltyi niin kiivaaksi että en fyysisesti meinannut päästä suihkuun. Kaksin käsin sai kiskoa ovea tuulta vasten auki. Sama toistui poistuessa. Siinä olisikin tarina kerrottavaksi. Avuton tyttö vankilassa leirintäalueen suihkuparakissa.

Merikin meinasi lähteä tuulen mukaan. Tuulesta ja viimasta rasittuneena sitten pohdin kaikkea muuta mitä matkan aikana on ehtinyt kaivata. Kova ikävä salikenkiä, kylpytakkia, sänkyä ja hiustenkuivaajaa. Sen verran kookkaita esineitä ettei mukaan saanut vaikka kovasti teki mieli ottaa.

Jos vähän saa perustella niin juoksumatolla alkaa 10 min tamppauksen jälkeen poltella kun matto kuumenee, jää mustat jalkapohjat ja muutenkaan ei nahka ole tottunut sellaiseen. Kuntopyörät ja crosstrainerit vaivalloisia myöskin, ei kärsi tehdä. Soutulaitteessa remmit liian lyhyet kengättömälle. Painojen nostelussa sitten tuli lähinnä vaan idioottimainen olo, en tiedä paljonko jossain penkkipunnerruksessa tai edes maastavedossa vaikuttaa kengättömyys suoritukseen.

Kylpytakki tällein jälkikäteen ajateltuna olisi ollut ihan loistoveto ottaa pyyhkeen sijasta. En osaa käyttää pyyhettä. Joko se putoaa päältä tai sitten tulee vilu. Pyyhkeet on turhia!

Sänky! Vaikka nukunkin kippurassa niin tykkään vaihdella kippura-asentoja. Nyt olen rajattu noin kahteen tosi samanlaiseen kippuraan. Alkaa paikat jumiutua. Puhumattakaan kovasta alustasta ja makuupussien ahdistavuudesta ja lämmönsäätelyn vaikeudesta. Päivän paras tunne on kuitenkin ehdottomasti se kokovartalovenytys joka aamu heräämisen jälkeen.

Hiustenkuivaaja. No onhan se näissä lämpötiloissa ja tuuliolosuhteissa aika kurjaa olla pää märkänä joka päivä kun ei minun pehko parissa tunnissa kuivu. Muutenkin hiukset kärsineet matkassa. Juurikasvu törkeän pitkä, jatkuvasti joutuneet olemaan nutturalla, ostin vahingossa vaalennetuille hiuksille tarkoitetut pesuaineet ja niillä sitten lätrännyt ja ihan jo ilmastonmuutos saa karmeuksia aikaan mulla aina.

Näiden pohdintojen jälkeen läksin 10 kilometriä itään päin hieman isompaa kylää katselemaan keittoruuan toivossa. Vaan eihän se ihan 100% nappiin mennyy taaskaan. Keittoa ei löytynyt mutta aivan sairaalloisen kokoiset ranskalaiset joita ei saanut kaikkia popsittua vaikka pienen ikuisuuden istuin siinä yrittämässä.

Ranskalaisia odotellessa kokeilin 120 kruunulla (80snt) paikallista pelikonetta ja otin ulos 1650 kruunua (11eur). Ilmaiset safkat siis! Olin vielä ihan pihalla pelatessani vaikka ihan perus monilinjapeli oli loppujen lopuksi kyseessä. Luulin rahoja ulosottaessa että niitä oli 165 kruunua mutta ilmeisesti 10 kruunulla sai yhden panoksen ja niitä panoksia oli 165 kpl. Noh, en valita :D Jos olisin tiennyt, olisin ottanut ulos jo aikapäiviä aikaisemmin.

Jotain yhteistyötä tuolla Íslandsspilillä ja Raha-automaattiyhdistyksellä on muuten joskus ollut. Rupesin siinä syödessä googlettamaan että millaisesta toiminnasta on kyse (tuotot Punaiselle Ristille jne.) Ja selvisi että vanhemmissa automaateissa mm. RAY:n logot ja kaikki alkoi samasta jassosta. Ei tuosta firmasta vaan pääse eroon ulkomaanlomallakaan!

Toinen päivän en-voi-uskoa-tätä-elämys sattui vain tuntia myöhemmin. Kävin Ólafsvíkin leirintäalueella toteamassa että aiempi oli parempi ja ajaa hurautin sen 10km takaisinpäin. Siinä tavoittelemallani autonkokoisella ruoholäntillä kyhjötti kisumirri tuulensuojassa. Menin kohteliaasti häätämään sitä muualle ja tämä otti sen kutsuna kivuta autoon seuraksi. Useamman kerran sitä sai kantaa ulos ja leikkiä hippaa kun tämä tykkäsi sylin lisäksi kiipeillä ratin päällä ja kiertyä kerälle makuupussien sekaan takakonttiin.

Ei ole helppoa kyllä olla pikkukissa tälläisessä myräkässä, hieman kävi sääliksi ja olisi tehnyt mieli napata yöksi kainaloon. Pinkki panta sillä oli jossa oli joskus ollut lukukelpoisesti omistajan puhelinnumero kirjoitettuna. Ei kyennyt soittelemaan. Toivotaan että löytää yöksi kotiin.

Askeleet: 16 055 kpl
Ajettu matka: 379 km
Mieliala: Uupunut

Nukuin oikein makoisasti yli kymmenen tuntia. Herättyäni vahtasin ulkoilmaa yli tunnin verran kouluhommia suunnitellen ja totesin että en mene sinne sateeseen! Pidin oman pienen sisäjumpan tyhjän majatalon käytävällä sen sijaan. Huomaa kyllä että täälläollessa on päässyt kangistumaan, vähän oli liikkuvuus hukassa ja nivelet naksui pelottavasti. Suihkun jälkeen pakkasin kimpsut ja kampsut, jätin avaimen oveen ja läksin karkuun.

Palasin sormet ristissä sen eilisen hotellin ravintolaan ja tänään oli keittona tomaatti-vihanneskeitto. Se kelpasi toisin kuin eilinen kermainen sipulikeitto. Kaksi lautasellista tätä herkkua ja neljä kuppia kahvia antoi voimia loputtoman pitkältä tuntuvaan ajoon.

Etenkin alkumatkan maisemat reikäjuustoisilta vuoristoteiltä saivat sydämen särkemään kun ei voinut pysähtyä. Sää oli kaunis mutta karmea tuulenpuuskineen ja sateenjyskeineen. Iltapäivälla neljän aikaan pidin pienen paussin nätissä kahvilassa jossain pikkukylässä. Sisustus oli oikein kiva, omistaja oli keräillyt hurjasti sisustustavaraa. Täällä tuntuu tavarankeräily muutenkin olevan iso harrastus, kotien pihat on täynnä tonttuja ja poronsarvia ja sen mitä ikkunoista näkee sisälle niin sama meininki jatkuu.

Matkaa oli kuitenkin vielä hirmuisesti jäljellä joten eikun takaisin rattiin. Olin onneksi jo asfalttiosuudella niin sai ajella vähän turvallisemmin fiiliksin - hetken aikaa. Soratieksihän se taas muuttui ja ohjaus oikkuili niin että sain niskat kipeäksi jännittämisestä. Yli kuuden tunnin ajelun jälkeen bensavalo ilmoitti olemassaolostaan ja oli tankattava jo toista kertaa samana päivänä. Onneksi tässä vaiheessa enää noin 40 kilometriä matkaa. 

Aurinko alkoi taas paistella ajon loppupuolella ja alkoi tulla edes hetkeksi sellainen fiilis että elämä voittaa sittenkin. Päivä oli kertakaikkisesti raskas alusta loppuun saakka. Saavutin leirintäalueen seitsemän jälkeen ja läksin kahden tunnin kävelylle purkamaan tuskiani. Pimeä tuli taas ennen kuin ehdin takaisin. Nyt aion olla pari päivää näissä maisemissa ja rukoilen että säät paranee ja löytyy kivaa puuhaa. Tai edes sisätila jossa oleskella. Sen verran paljon ollut vastoinkäymisiä viimeisen viikon aikana että alkaa jo riittää. Lomastressi ei tee hyvää!

Iltakävelyn loppupuolella iski niskaan vaihteeksi taas kaatosade. Vaatteet eivät kuivuneet iltapalantekoaikana joten ryömin makuupussiin nihkeänä ja kylmänä. Muutenkin iski melkoinen väsymys ja voimattomuus joten postauksen julkaiseminen (kuvien muokkailu) sai taas jäädä seuraavaan päivään.

Askeleet: 3367 kpl !!
Ajettu matka: 159 km
Mieliala: Melkein kotoisa

Kyllä unetti eilisen seikkailun jälkeen. Kävin yhteisessä tilassa syömässä pari tortillaa aamulla ja toinen leiriytyjä kauhisteli että syöksää aamupalaa vai lounasta vai mitä kun on sellanen kasa ruokaa. Brunssi se kai sitten oli. En mä nyt kaikkea siinä esillä ollutta vetänyt ja aamupala päivän tärkein! Itse mättivät paahtoleipää hillolla. Kyllä minun porkkanakurkkusalaattipunajuuritomaattisitruunaöljytortillat veivät voiton ihan kuusnolla.

Koska ajomatkaa oli (olevinaan) vain vähän edessä, pysähdyin 14 kilometrin jälkeen näköalapaikalle kuuntelemaan musiikkia ja katselemaan niitä näköaloja tuulen vavistellessa autoa. Pian tämän jälkeen olin perillä päivän tavoitekylässä. Jossa MIKÄÄN ei ollut auki. Ei pankki, ei kahvila, ei infopiste. Totesin sitten että tännehän en jää ja läksin sisuuntuneena eteenpäin.

Pitkän aikaa reikäjuustotiellä köröteltyäni saavutin lempparivesiputoukseni, Dynjandin. On se vaan komea! Sateen ja tuulen keskellä otin muutamat kuvat ja mietin että mitähän hittoa teen. Ei mua kiinnosta hilautua minikylästä toiseen ilman mitään aktiviteetteja. Ja rikkoa autoa huonoilla teillä ja tuhlata kallisarvoista aikaa johonkin mestoihin missä ei olekaan kivaa. 

Tälläistä tietä jatkui aivan loputtoman montakymmentä kilometriä. Vähemmästäkin menee ajamisen ilo.

Päätin oikaista parin päivän ja nähtävyyden yli ja suunnata nyt jo takaisin etelään. Toivoin löytäväni jonkun majapaikan täksi yöksi kun menin vähän eri reittiä mitä piti. Alkoi lande-elämä vähitellen riittää ja suuntana seuraavaksi jo pk-seutu jossa viimeinen viikko menee varmasti oikein rattoisasti ja tapahtumarikkaasti.

Kello neljän aikaan saavutin asfaltin! Löysin myös hotellin, leirintäalueen ja ravintolan sekä lauttasataman. Tarkoituksenani oli ottaa lautta Stykkishólmuriin. No jotain muutoksia oli tullut ja seuraava lautta olisi torstaina JA autoa ei saisi mukaan. Eihän se nyt sovi. Ajeluksi siis menee huomenna.

Kävin ravintolassa kiskaisemassa vaihtoehtojen puutteessa neljä kuppia kahvia ja burgerin. Samalla sain neuvot oikein mukavaan majataloon jossa sain koneen kiinni seinään, kaikki härvelit latautumaan ja muutenkin asioita hoideltua. Olin ihan ainoa ihminen koko talossa, omistajatkin oleilivat viereisellä maatilalla joten sain 34 eurolla käytännössä koko talon käyttööni! Aitoa oikeaa luksusta. 

Ilta sujui oikein leppoisasti toipuillessa viimeaikojen riehumisesta ja suunnitellessa tulevaa. Aikaisin nukkumaan ihan törkeän pehmoiseen petiin ja aamulla pirteänä ylös aamulenkille? Jos vaan säät sallii. Kaikki kamat on valmiina niin pelkästään hirmumyrsky tai säälittävä laiskuus voi tuhota tämän suunnitelman. On niin kiva rantakin tuossa vieressä, melkein huvittaisi käydä pulahtamassa. En taida kuitenkaan kehdata. Luulevat minua pian hulluksi.

Julkinen häpeä myös minulle laiskottelusta, tänään kävelin aivan naurettavan vähän. Oli vaan rampa olo joka puolelta. Auennut polvi tarrasi housuihin kiinni, nilkat sohjona, haavoja sormissa, mustelmia 2cm välein koivissa, vatsalihakset jumissa jnejnejne kootut tekosyyt. Huomenna taas ruotuun!