Askeleet: 20 324 kpl
Ajettu matka: 74 km
Mieliala: Ehdin kuin ehdinkin tekemään Víkissä kaiken haluamani - ainakin osittain!

Aamulla heräsin aika rampana ja kohmeisena. Samassa asennossa nukkuminen alkaa tympiä, pitää keksiä joku uusi järjestely tuonne autonperään. Oli myös vähän kylmä kun olin taas onnistunut kuoriutumaan kahdesta makuupussista ulos. Levoton yö. Nukuin kuitenkin kohtuullisia pätkiä, heräsin kahdesti yön aikana mutta nukahdin heti uudelleen. 

Koska netti oli pätkäissyt puoliyön kieppeillä kesken eilisen artikkelin kirjoittamista, söin aamupalaa pitkään ja hartaasti vahdaten vapautuvia pistokepaikkoja. Puoli yhdeltätoista tilaisuuteni vihdoin koitti ja iskin läppärini lataukseen. Kyllä tällaisen aamupalan voimin taas jaksaa, jonkun tunnin istuin narskuttamassa juustomakkara-salaattitortilloja, omenaa ja liisteripuuroa. Vähän meinasi iskeä kateus kun kaikilla ympärillä oli ties mitä nutellaa, voita ja marmelaadia ja omassa puurossani ei ollut edes suolaa. Tein sitä vielä melkoisen sammiollisen kun ei ole mitään mittakuppeja mukana niin arviointikyky sukkaa. Kaiken sain syötyä kuitenkin kun en kiirettä pitänyt. Kylmettynyt paksupaakkuinen puuro on muuten raskasta purtavaa. Ja siitä jää tympeä maku suuhun. Olisi pitänyt syödä se ennen tortillaa!

Viikko kohta jo takana! tähän asti aika mennyt kohtuullisen hitaasti kuten aina matkojen ja lomien alussa. Kohta sitä saa taas järkyttyä siitä huomiosta että kuukausi hurahti ja on lähdettävä kotiin! Ei vielä kuitenkaan. Paljon on vielä nähtävää matkan varrella ja tänään oli luvassa jäätikkökävelyä. Yksi eniten odottamistani aktiviteeteista! Varasin eilen tällaisen netin välityksellä. Kolmen jälkeen oli aika olla jäätikön reunalla odottelemassa.

Lähdin ajoissa kohti jäätikköä ja poikkesin matkalla Dyrhólaeyssa. Ehdin napsia muutamat maisemakuvat (en yhtään tarpeeksi) ennen kuin oli kiiruhdettava eteenpäin. Otin matkalla pari muutakin kuvaa paikoissa, jotka olon painanut mieleen jo ensimmäisellä ohituskerralla. Jännä tunne kulkea täällä samoja teitä moneen kertaan. Tuntuu omituisen kotoisalta. 

Jäätikkövaellus tapahtui Sólheimajökullin "kielellä" ( = glacial tongue, mitä ikinä onkaan suomeksi). Se on siis sellainen osa jäätikköä joka on valunut. :D En osaa selittää. Päässäni on kuitenkin hyvin vielä muistissa oppaan selostukset jäätiköiden sielunelämästä. Yllättävän kiinnostava aihe. Kiva oikeasti ymmärtääkin jotain näkemästään. Saivat jäämöhkäleet ja tuhkanvärjäämät railot tarinan taakseen. 

Ensin kävelimme puolisen tuntia "kielen" puolivaiheille. Retket olivat ennen alkaneet kielenkärjeltä mutta se on vetäytynyt = sulanut liiaksi. Turvallisempaa tepastella vanhemmalla jäällä. Raudat kengänpohjiin ja menoksi!

Suosittelen ehdottomasti käymään vastaavalla kierroksella jos vaan tilaisuus esittää itsensä. Jäällä tepastelu oli yllättävän helppoa ja kivaa jopa ilman hakkua joka kuulemma olikin mukana enimmäkseen näön vuoksi. Meidän kohdallemme sattui vielä upeat kelit! Kuulemma monta viikkoa jo satanut ja ollut kurjaa. Matkan kohokohdan (jäätikköpurostajuonnin) aikana sai ihastella auringossa kimaltelevaa jäätä. 

Annoin kamerani oppaan pideltäväksi purosta hörppimisen ajaksi ja hän oli pyytämättäni napannut kuvan tilanteesta. Mikä kiva ylläri! Jään lisäksi opas kertoi jäätikönalaisten tulivuorten purkautumisen seurauksista (tulvat), Islannin eläimistöstä (löytämänsä minkit saa tappaa) ja mudasta (hyvää iholle). Reissu oli oikein mukava kaiken kaikkiaan ja hintansa arvoinen (60€). 

Jäätiköltä olin takaisin leirintäalueella seitsemän kieppeillä aivan nuutuneena (kävely ei ollut edes ruumiillisesti raskas mutta onhan tämä loma ollut yhtä ihmettä ja aktiviteettia toisensa perään. Hetken lepo auttoi ja kuvien muokkailun sijaan innostuin lähtemään rannalle juoksentelemaan. Long story short ranta oli kaunis ja vaikuttava, sykemittarista loppuu kohta akku, löysin mädän kalan ja löysin kuin löysinkin takaisin leirintäalueelle. Hieno reissu ja tehokas lenkkikin. 

Rannalta palattuani kävin pesuhuoneen kautta iltapalan laittoon. Nuudelikeittoa ja tortillaa! Johan siitä aamupala-lounaasta olikin vierähtänyt aikaa. Pitäisi kyllä saada täällä ruokailurytmistä kiinni, menee ihan hillittömäksi ahmimiseksi jos vaan 2 krt päivässä saa sapuskaa!

Kuvien läpikäynti sai luvan jäädä aamuun ja siksi tämä(kin) postaus myöhästyi.

Askeleet: 14 197 kpl
Ajettu matka: 0 km
Mieliala: Ihanaa olla hetki aloillaan

En ymmärrä missä mättää kun joka aamuyö herään kauheaan kusihätään. Muuten olisi taas ollut niin makoisat unet! 9 tuntia sitten kokonaisuudessaan nukuin ja heräilin hyvillä mielin 9-10 välillä. Edessä oli ensimmäinen pilvinen ja sateinen päivä. 

Aamun alkajaisiksi menin hieman tyhjentyneeseen ruokailutilaan latailemaan vehkeitä ja tekemään aamupalaa. Samalla otin selkoa vaellus/kiipeilyreiteistä leirintäalueen työntekijältä ja varasin huomiselle jäätikkökävelyn.

Tänään oli luvassa autoton päivä! Suunnitelmiin kuului pankissa asiointi, Reynisfjall-vuorelle kiipeäminen ja uimahallikäynti. Plussaa olisivat olleet rannan tarkempi syynäys ja lintukuvien saaminen mutta aika ei riittänyt rannalle asti (vielä ainakaan) ja linnut olivat pirun nopeita ja kaukana. Rauhoittavan näköisiä kumminkin kierrellessään ja kaarrellessaan. 

Puolen päivän aikaan ulkona alkoi melkoinen sade, joten jäin mukavuudenhaluisesti hetkeksi käymään ottamiani kuvia läpi ja lataamaan läppärin akun täyteen. Sade meni nopeasti ohitse ja ja kahdelta olin jo pakannut kamppeeni vedenkestävään reppuun ja valmis aloittamaan Víkin Reynisfjallin valloituksen.

Matkalla pysähdyin pankin edustalla toteamassa että tänään on sunnuntai ja pankko kiinni. Hyvin katoaa ajantaju lomalla. Nostin sitten automaatista tukun viistonnisia ja tonnisia kruunuseteleitä ja lähdin reippailemaan kohti vuorenhuippua. Ylös asti oli semmoinen soratie jota pitkin matka sujui helpohkosti.

Huipulla olikin sitten kaikenmoista ihmeteltävää kuten kiviä, lintuja, lampaita ja ruohikkoa. Siellä korkeuksissa sai myös kävellä pitkiä matkoja reunalta toiselle. Aika meni nopsaan ja en ehtinyt käydä ihan koko huippua läpi ennen kuin oli palattava takaisin kylään ennen uimahallin sulkeutumista. 

Yllä olevassa kuvassa näkyy aikalailla koko Vík. Että semmoinen pikkukylä.

Muutkin osaavat hukata omaisuuttaan. Ette halua tietää mitä muita esineitä tuolla tuli vastaan.

Lampaissa ja pässeissä on muuten semmoinen ero että lampaat lähtevät lähestyttäessä karkuun ja kääntävät kameralle takamuksensa kun taas pässit ottavat tuiman katseen suoraan lasiin!

Haltin vedenkestävä reppunikin pääsi tositoimiin kun päätin ajan ollessa kortilla juosta rinteen takaisin alas uimahallille. Irtokivet hieman hirvittivät mutta muuten pyräys sujui oikein hyvin. Tukeva reppu! Loisto-ostos! Uimahallin jälkeenkin joku ranskalaisnainen kyseli että tommosii hienouksia saa. Suomalaista designia, hyvä Halti!

Uimahallireissu maksoi 450ISK eli kolmisen euroa. Siellä ei ollut lokeroita joten jätin arvotavarani henkilökunnan huoneeseen. Altaita oli kolme. Ensimmäinen oli 28-asteinen allas jossa uin 20 altaanmittaa (ei hajuakaan kuinka pitkä allas, aika lyhkänen, joku 16-18 vetoa meni suuntaansa minulta epäuimarilta). Sitten oli kuuma 40-asteinen allas jossa _kaikki_ asiakkaat pönöttivät. Sinänsä koomista kun kokoa sillä ei ollut kuin murto-osa tuosta ensimmäisestä altaasta. Kolmas allas oli pikkuruinen lastenallas.

Lisäksi oli kaksi liukumäkeä (lasten altaaseen ja 28-asteiseen), vesileluja joita kukaan ei käyttänyt sekä aurinkotuoleja joille oli kaikista vähiten kysyntää. Altaat olivat siis kaikki ulkona. Sisällä oli sitten pieni pukeutumistila, vessa, pari suihkua ja yhteissauna. Saunassa kävin pikaisesti lämmittelemässä mutta kovin kuuma se ei ollut kun kukaan ei heittänyt löylyä.

Hiekkalaatikoissakin on mustaa hiekkaa. Totta kai kun järjellä ajattelee mutta alkuun tuntui todella oudolta ajatukselta.

Uiskentelun jälkeen pukeuduin mutta jätin takin pois kun oli juoksentelusta hikeentynyt ja kävelin kaupan kautta leirintäalueelle. Märät uimakamat ja takin ripustin kuivumaan pihalle jotta yöllä ei tarvitsisi nukkua märkä takki päällä. Vähän mietityttää että kuivuuko tässä kosteassa meri-ilmassa mikään vaikka tuulta riittääkin. (jälk. huom. kyllä kuivui mutta kylmä se oli myös laittaa ylle juuri ennen nukkumaanmenoa. brr.)

Ennen kuvien läpikäymisen aloittelua menin leirintäalueen yhteiseen tilaan kokkailemaan risottoa tortillojen täytteeksi. Miten kaikkk ruoka maistuukin leireillessä niin taivaalliselle? Noita kaasupulloja on muuten näkynyt joka leirintäalueella jätettyinä, ei välttämättä tarvitsisi edes omaa ostaa!

Ruokaillessa bongasin myös reissun toisen trampoliinin jonka kuntoa kävin jopa testaamassa mutta villimmät temput saivat jäädä sillä jouset olivat ruosteiset ja löysät. Lisäksi se oli vaan jonkun 40 cm irti maasta. Siis sille oli kaivettu kuoppa joka oli sitten täytetty. Se aikaisempikin trampoliini olo maahan upotettuna ilmeisesti turvallisuussyistä? Itseä ainakin pisti mokoma outous vain pelottamaan. Sama turvaverkkojen kanssa. Ei niiden keskellä uskalla pomppia! Turvallisempaa joo kun ei tuu mitään temppuiltua, jäisi semmoinen trampoliini vain auringonottokäyttöön jos mitkään säteen verkkojen läpi edes tulisivat!

Kuvia laitellessa tuossa puolenyön aikaan katkesi nettiyhteys viime hetkillä. Olotilakin oli sen verran nuupahtanut että päätin suosiolla jättää netin kanssa tappelun väliin ja postauksen julkaisemisen aamuun. Tältä ja huomiselta ainakin tulee lisäksi vain yksi blogikirjoitus sillä pyörin niin pienellä alueella ja yövyn samassa paikassa.

Askeleet: 6445 kpl
Ajettu matka: 175 km
Mieliala: Uni alkaa maistua

Vík í Mýrdal on Islannin eteläisin kylä. Sen ympäristössä on muutamakin kiinnostava kohde. Olen suunnitellut etelä-islantiin pari 10 km vaellusta, jäätikkökävelyä ja mustan hiekkarannan kuvausta. Rantakylä on Islannin kostein ja sijaitsee Mýrdalsjökull-jäätikön alapuolella. Jäätikön alla majailee Katla-tulivuori jonka purkautumisesta seuraava tulva olisi omiaan tuhoamaan koko kylän. Viimeksi se purkautui vuonna 1918.

Aion viettää täällä seuraavat kolme yötä. Ehdin varmasti tutustua pikkukylään hyvin sillä jo ensimmäisen täällä viettämäni tunnin aikana taisin ajaa jokaista mahdollista tietä pitkin ja löytää kaiken tarpeellisen: pankin, bensa-aseman, kaupan, leirintäalueen ja uimahallin. Hieman jopa alkaa huolestuttaa että keksiikö täällä tekemistä kolmeksi päiväksi... Ainahan ovat ympärysseudut ja niiden nähtävyydet. Ja ehkä tekee ihan hyvää viettää hetki rentoa leirielämää ja nukkua hartaasti.

Heti ensimmäisenä tosiaan törmäsin bensa-asemaan josta pitää muistaa tankata lähtiessä. Sitten vastaan tuli pankki jossa käyn joku päivä vaihtamassa rahaa. Kaupasta tuskin tarvitsee paljoa ostaa sillä hamstrasin 21. pvä Selfossista niin mahdottomasti ruokaa. Uimahallin löysin siinä kierrellessä ja kun kävin kyselemässä hintoja niin 450ISK maksaisi. Eiköhän siellä tule käytyä tutkiskelemassa.

Tällä leirintäalueella on hintaan kuuluvat vessat ja suihkut, jääkaappi, mikro, leivänpaahdin ja sisätila jossa ainakin kaikki muut näyttivär kaasukeittelevän. Ei tarvi paleltua pihalla ruuan vuoks!

Siellä sisällä oli myös ainakin yksi jatkoroikka josta saa tietokoneen yms. Ladattua. Hiphei! Paitsi että siellä sisällä oli hirveä ryysis. Pitää vahdata että missä vaiheessa sinne mahtuisi tunkeilemaan tai sitten on mentävä kylpyhuoneeseen outolintuilemaan läppärin kanssa...

Lisäksi täällä on 400ISK /krt maksavat pyykkikone ja kuivausrumpu. Jos viimeisenä päivänä käyttelisi niitä niin voi käydä ihan hikivaelluksilla eikä tarvi pelätä joutuvansa kulkemaan viikkotolkulla samoilla törkyisillä vaatteilla.

Kuvia leirintäalueesta ja Víkistä ylipäätänsä on luvassa seuraavien päivien aikana.

Yö oli verrattain lämmin ja nukuin autuaasti kuuteen asti ja siitä tunnin mittaisia torkkuja kymmeneen. Hyvät unet vaikka vähän alkoi kylkeä kolottaa kyljen alla oleva muhkura. Ensi yönä keksin jotain pehmustetta.

Tunnit hujahtivat nopeasti kirjoitellessa, muokkaillessa kuvia, suunnitellessa loppumatkaa ja hyväksikäyttäessä keittiötä. Aamupalaksi oli puuroa viinirypäleitä ja Skyriä ja lounaaksi grillattuja juustomakkaroita ja salaattia. Nomnom! Roikuin leirintäalueella iltapäivään asti, jolloin paluulauttamatkaa varatessa huomasin haluamani 17:30 lähtevän lautan olevan täynnä. Vaihtoehtojeni ollessa 14:30 ja 20:30, tuli äkkilähtö.

Koska tiedostojeni varmuuskopioinnit epäonnistuivat ennen matkaa, jouduin ottamaan lähes täyden kovalevyn mukaani. Tilaa on enää 50GB. Uusi olisi jostain löydettävä ja pian jotta voi huoletta räpsiä menemään!

Kävin ajallaan puoli tuntia ennen lautan lähtöaikaa vaihtamassa pdf-vahvistukseni oikeaan lippuun Eimskipin toimistossa. Ja sitten menin tuttuun tapaan muiden autojen kanssa odottamaan lastausta. Ja sitten näytin lippuni miehelle joka antoi luvan ajaa lautalle. Ajoin auton autokannelle ja aloin keräillä kamoja joita uskoin matkan aikana tarvitsevani. Ja hoksasin että eihän minun takkia näy miaaään. Olin jättänyt sen leirintäalueelle naulakkoon kiireissäni.

Lautan lähtöön 13 minuuttia, auto keskellä muita autoja jumissa, tarvitsin takkini! No tulipahan taas todistettua että islantilaiset kvat mahtavia ihmisiä! Menin hädissäni erään työntekijän juttusille joka huikkasi toiselle miehelle joka lähti kiitämään. Ja sitten tämä ensimmäinen työntekijämies sanoi että hop hop mene sen mukaan. Hyppäsin autoon sen kanssa ja hurautettiin takaisin leirintäalueelle. Nappasin takin ja hurautettiin takaisin ajoissa lautan lähtöön. MITÄ ASIAKASPALVELUA! Tulihan siinä vähän oltua äimänkäkenä enkä kiittänyt yhtään riittävästi vaikka paljon kiittelinkin.

Lautalla sitten oli ideana kuvailla vähän toisella puolella kuin menomatkalla. Kamera ja objektiivit olivat mukana mutta muistikotit ja akut ei. Enkä uskaltanut enää lähteä autoon kaivelemaan. Keksin sitten vaihtoista virikettä ja menin "videohuoneeseen" eli pikkuiseen pimeään leffateatteriin katsomaan tv-ruudulla pyörivää Modern Familya. Puolituntinen hurahti hetkessä.

Vestmannasaaret jäivät taakse. Landeyjahöfniin menevällä tiellä on aika nihkeästi pysähdyspaikkoja (plus takanani ajoi autoletka), joten sain aika vähän kuvia noista hienoista pikkujoista! Jotain sentäs.

Liftareita on alkanut näkyä. Nämä saivat kyydin Seljalandsfossin risteyksestä. Minun kotterooni ei kyllä mahdu enää ketään! 

Landeyjahöfnistä ajelin Seljalandsfossin ohi muutaman pysähdyksen kautta Skógafossille. Totesin että tieltä näkemäni vilaus Seljalandsfossista oli riittoisa enkä jaksanut kuvailla kahta vesiputousta ihan peräjälkeen kun eivät ne ole ihan lempparikohteita. Kauniita ja näyttäviä katsoa mutta vähän kehnoja kuvauskohteita kirkkaassa päivänvalossa väkijoukon keskellä.

Kuvailin pitkän tovin putousta joka puolelta, ylhäältä ja alhaalta, juurelta ja huipulta. Kävelin yläjoenvarttakin jonkin matkaa. Tuuli aika pirusti ja alkoi vähän pelottaa vilustuminen kun kävin ensin alaosan pärskeissä kastumassa ja sitten kipusin huipulle tuulenmyräkkään. En turhaan mitään lämmikevaatteita käyttele mutta kyllä siinä vaiheessa kun ei takki meinannut enää kädessä pysyä, oli nyörryttävä ja vetoketjutettava se ylle. 

Skógafossilta matka jatkui tuttuun tapaan jatkuvasti pysähdellen Vík i Mýrdaliin. Matkalla ajoin ohi sen jäätikkökävelykokoontumispaikan. Palaan sinne huomenna ja napsin näiden kahden paikan väliltäkin lisää kuvia. Nyt matkan aikana keskityin pitämään silmät auki hyvien kohteiden varalta ja bongailemaan parhaat pysähdyspaikat etukäteen.

Askeleet: 13 989 kpl
Ajettu matka: 52 km (+ lauttamatka 14 km)
Mieliala: Hurraa! Kaikki mukavuudet! Jään tänne asumaan!

Kun lautta rantautui, lähdin suunnistamaan kohti autokantta ja autoani. Olin tullut ylös maisemakannelle sellaisessa tohinassa että olin satavarma etten löytäisi kotteroani ainakaan ensimmäisten 5 oven takaa. Vaan kuinkas kävikään, kerralla oikein! Melkein voisin alkaa lesota huikeella suuntavaistokehityksellä mutta täytyy tunnustaa että tuohon auton löytämiseen se paikanlöytäminen loppuikin. 

Vestmannasaaret on pikkuruinen Islannin eteläpuolella oleva saarirykelmä. Se koostuu viidestätoista saaresta joista suurin on Heimaey (13km²). Se on myös ainoa asuttu. Eldfell taas on hieman yli 207m korkea Tulivuori kuten nimestäkin näkee. Vuoden 1973 purkaus johti melkein koko saaren pysyvään evakuointiin. Purkaus saatiin kuitenkin pysäytettyä kylmän meriveden avulla mutta se kesti yli viisi kuukautta, joiden aikana asukkaat (~5300) olivat evakossa. Purkauma kasvatti saaren pinta-alaa noin 20%.

Tälle vuorelle päätin sitten kiivetä. Matkana ei pitkä, korkeutta ei paljoa. Helppo nakki? No eksyin sitten vähän matkalla. Menin ensin autolla puoliväliin ja lähdin sieltä kävellen alaspäin kun en löytänyt minkäänlaista karttaa tai selkeää reittiä. Ihmisiä tuli vastaan matkalla alas ja yksi rouva neuvoi että turistitoimistosta saa kartan. No menin sitten ihan reitin alkuun asti ja kävin keskustassa pyörähtämässä tuloksetta. Ei muuta kun takaisin rinteeseen. Vaan mihinkäs päädyinkään, kaatopaikalle.

Ja sitten menin jotain ihan ihmeellistä kiertoreittiä missä oli vaan islanninkielisiä kieltokylttien näköisiä tauluja. Lopulta sain rämmittyä pusikon ja kivikon läpi jonkinmoiselle autotielle jossa alkoi taas tulla muita vaeltajia vastaan. Ja huipulle päästiin!

Huipulla kohtasin 65 vuotiaan islantilaismiehen joka oli päivälenkillä koiransa kanssa. Pikkuhauva! Ei ihan joka koira käy pissalla tulivuoren huipulla! Että semmonen rankka vaellus vuorelle. :D Rupateltiin mukavia matkalla alas. Tarvitsin oppaan varuiksi vaikka huipulta näki kyllä sinne mihin jätin autoni. Auto löytyi about viidesosassa siitä ajasta mitä minulta kesti löytää huipulle. Vaikka olihan sekin menomatkalla näkyvissä koko matkan ajan eikä silti onnistunut kovin hyvin.

Sitten suunnistamaan ennaltapäättämälleni leirintäalueelle. Ajelin keskustassa vähän hoomoilasena etsien tiettyjä teitä ja jotenkin päädyin oikealle puolelle saarta kaikista umpikujista ja yksisuuntaisista huolimatta. Sitten näkyikin kyltti että "leirintäalue 750m". Sinne siis. Löysin leirintäalueen ja pistin autoni parkkiin vuorten juurelle keskelle kivien koristamaa ruohikkoa.

Success? No ei. Ensinnäkään en pitkän ympäriämpärikävelyn jälkeen löytänyt minkäänlaista paikkaa jossa voisin yöpymisestäni maksaa. No ei siinä mitään, avasin silmäni ja katsoin leirintäalueen nimen. Olin väärässä paikassa! Voiko näin lähekkäin muka olla useampia? Ilmeisesti.

13 neliökilometrin kokoinen läntti ja minä en löydä mihinkään perille. Mitä tämä nyt on. Anniina asialla selkeästi!

Noh, selvitin netistä että mikä tämä mesta oli olevinaan ja ihan hyvältä vaikutti. Ja yhdeltä retkeilijältä kyselin että mitekähän tämä maksu hoituu ja kertoi ystävällisesti ettei minkäänlaista toimistoa ole että joku kiertää jossain välissä kaikki vieraat läpi ja kerää maksut. Selvä! Eikun kokkailemaan!

Hakiessani makarooneille keitinvettä löysin suihkun, vessat, pesukoneet, keittiön ja sähköpistokkeelliset ruokailupöydät. JIPII! Pääsee lataamaan kaikki pelit ja vehkeet turvallisesti ja järjestelmään alkumatkan kuvat. Ja kirjoittamaan nämä postaukset koneella kosketusnäyttöpuhelimen sijaan. Elämä hymyilee!

Kokkailin keittiöstä huolimatta kaasukeittimellä ja hyvää sapuskaa tuli. Aikaahan tuohon vaan menee ihan pirusti ja tehdessä tulee kylmä. Valmis ruoka palkitsee ja lämmittää koko auton! Ikäväkseni olen ilmeisesti hukannut luhani johonkin. Ja en omista lautasta :D Tähän asti onnistunut hienosti Skyrpurkeista ja salaattipurkeista syöminen sekä pusseissa ruuan varastointi. Voisi jostain kyllä lautasen, mukin ja uuden luhan hankkia. Nuo Skyrlusikat ovat nivelineen vähän onnettomia pastansyönnissä.

Olin juuri saanut ruokailuni päätökseen kun mukava nainen tuli kyselemään maksua yöltä. Heimaeyssa ei ole ainuttakaan leirintäaluetta jonne Camping Card käy, joten jouduin maksamaan yöstä 1300ISK sekä pesukoneen ja kuivausrummun käytöstä 1000ISK. Yhteensä siis jonkun 15€. 

Siitä läksinkin sitten suihkuun, tiskaamaan ja dataamaan itseni kipeäksi. Tein semmoisia suunnitelmia että käyn nyt mahdollisimman paljon matkalla ottamiani kuvia läpi ja tarpeen vaatiessa olen huomenna täällä suht myöhään. Huomiselle olin suunnitellut jäätikkökävelyä mutta se alkaisi vähän turhan aikaisin muutenkin. Voin mennä sinne seuraavana päivänä. Ja olen varannut kolme päivää aikaa Víkissä. Voin ehkä nipistää siitä ajasta osan täällä oleskeluun. Tiedä vaikka hairahtuisin vaeltamaan toisellekin vuorelle!

Täällä on kaunista, täällä on mukavaa. Ei ole kiire pois.

Sähkön kanssa tuli sitten jotain ongelmia. Illalla kymmenen aikoihin sähköt katkesivat käyttämistäni seinäpistokkeista joten kuvien muokkaukset jäivät puolitiehen. Sinnittelin latautuneella läppärilläni vielä tunnin ajan ja sain nippanappa ensimmäisen osion valmiiksi. 

Unille pääsin puolen yön aikoihin. Mukanani oli neljä säkkiä tavaraa (pyykit, ruuat, elektroniikkahärvelit) ja läppäri yhdellä kantokerralla. Löysin kuin löysinkin kivien ja kukkuloiden seasta autoni ja asetuin nukkumaan. Ja löysin luhani! Se oli sujahtanut makuupussiin. Nyt voi taas syödä tukevin ottein.